maanantai 21. syyskuuta 2015

Koiranäyttely Gilraltarilla 2015

Eilen oli kauan odotettu Maissikakkusen ensimmäinen koiranäyttelypäivä. Ilmoitin Viljan mukaan, koska kiva se on kuitenkin kahden koiran kanssa mennä. Viljalla on mahdollisuudet pärjätä, jos tuomari ei piittaa sen pienestä koosta.

Sovimme kasvattajan kanssa treffit, jotta ajamme peräkkäin. Gibraltarille meneminen aiheuttaa kuitenkin lisäjännitystä. Kuten enpä olisi tajunnut ilman sanomista, että siellä on oma valuutta, Gibraltarin punta!

Ajelimme peräkkäin kohti Gibraltaria ja passintarkastukseen. Hih, passimies oli ihmeissään, olenko oikeasti ajanut sinne Suomesta.

Auringon aamusäteet koiranäyttelymatkaajille.

























Siinä se kivi meitä odotti.

























Pääsimme siis perille ja Gibaltar on pieni paikka. Ja ison koiranäyttelyn ollessa siellä, on parkkitilat vähissä. Päädyimme pidemmälle parkkipaikalle, mutta kasvattaja oli kuullut, että bussi tuo ilmaiseksi parkkipaikalta näyttelypaikalle. Veimme pienen kiertelyn jälkeen autot sinne.

Parkkis oli ihan rannalla. Aallot houkutti iltapäivällä surfaajia.

























Bussi tuli pian ja otti meidän kyytiinsä. Bussi oli oikeasti tilataksi. Änkesimme kyytiin kolme ihmistä ja kuusi koiraa. Sinne vaan koirat penkkien väliin ja puoliksi penkeille. Täällä ei ole niin tarkkaa.

Vilja matkustaa ahtaasti, Maissi tuolin alla. Matka onneksi vain 5 minuuttia.

Koirien änkeeminen autoon.

















































Näyttelypaikalla marssimme sisään ja kasvattajalla oli edellisestä päivästä aitaus valmiina eli koirat pääsivät saman tien lepäämään. Maissi käyttäytyi todella hienosti ilman yhtään karkausyritystä.

Meidän jengi.


























Kehän alkua odoteltiin reilun tunnin verran. Ensimmäisen kehään menivät pennut, Maissi mukaan lukien. Ja sitten alkoi minun ihmettely. Koiratouhu on Suomessa hyvin naisvaltaista, varsinkin näyttelyt. Nykyään metsäkokeidenkin palkintopallikuvat ovat täynnä naisia. Täällä Maissin luokassa olin minä ja neljä miestä puvut päällä.

Labbiskehästä jo nappasin mieskuvan. Siinä ne on puvut päällä.
Kyllä oli paljon katsottavaa ja ihailtavaa ;-)


























Maissin esiintyin nätisti, mutta esittäjä on niiiiin huono esittämään koiraa vapaana. Ei auta, kuin jatkaa harjoituksia. Mutta ylpeä oli siitä, miten se esiintyi juostessa. Ei yhtään hyppelyaskelta vaan esiintyi kuin vanha tekijä. Mutta otus jäi neljänneksi. Muilla ainakin näytti olevan hyvin paljon enemmän karvaa ja esiintyivät about ammattihandlereilla niin upeasti. Jo pikkuiset tillanat.

Maisskakkunen jännittää.

























Mutta hän esiintyi niin hienosti <3

























Viljan vuoro koitti muutaman tunnin kuluttua. Sama ihmetys jatkui. Minä ja kahdeksan pukupäistä miestä pyörittiin kehässä. Nyt sanon kyllä hitto. Pakko mennä ostamaan jotain esitysvaatteita. Muuten näyttää ihan harakan hyppelyltä koko touhu. Luokka oli kovatasoinen, kun koirat jahtasivat CACIBeja (tarvitaan kansainväliseen muotovalioon) ja samalla pääsyä Cruftsin näyttelyyn Englantiin. Vilja tiputettiin ensin pois.

Se on harmi, ettei täällä saa arvosteluja kirjallisena. Eli periaatteessa ei tiedä, miksi ei pärjätty paremmin. Tai huonommin. Jää vaan arvailujen varaan. Toki tuomarilta voi mennä kysymään, mutta eipä ollut meille niin tähdellistä tällä kertaa.

Mutta niin upeita koiria ja monta. Taso koirissa oli kova. Ei yhtään sellaista koiraa, joka olisi ensimmäistä kertaa esittävän käsissä. Ja esittäjät kaikki todella taitavia. Meitä tavallisia tallaajia kasvattajien lisäksi oli ihan vain muutama.

Urosten voittajaksi selviytyi Legolas Revolucion de Lar De Casanova. Tämän omistaja ja kasvattaja tuli esittäytymään ennen kehiä. Oli kuullut Maissin kasvattajalta musta. Tuo Legolas oli uros, jonka pentueesta alunperin "Maissin" piti tulla. Syntyi vain yksi pentu, joten päädyttiin toiseen pentueeseen.

Narttujen voittajaksi tuli saman kasvattajan Jako´s Tribute to Lar De Casanova. Legolas lopulta voitti ja oli Rotunsa paras. Ja mikä hienoa, se päätyi ryhmävoittajaksi! Kultaiselta noutajalta harvinainen suoritus. Mutta on kyllä niin hieno!

Legolas vasemmalla ja Babylon oikealla. Niin upeita molemmat!




















Eikä sinänsä yllättävää, kun espanjalaisia ympärillä. Kaikki hirvittävän ystävällisiä. Onnittelut jaettiin poskisuudelmilla. Enpä ole noin montaa miestä pussaillutkaan sitten aikoihin :-D Täällä näyttelyissä on siis sitten ihan omat hyvät puolensa.

Espanjaa tuli myös harjoiteltua ja paljon uusia tuttavuuksia, johon varmasti törmään, kun täällä koiranäyttelyihin lähden.

Gibraltar itsessään ei jättänyt mitään itsestään. Rumia taloja paikka täynnä. Satama, missä käytiin lounaalla, oli kiva. Ihan ensimmäisenä en sinne turistimatkaa tekisi, niin paljon houkuttelevempia paikkoja on paljon. Jotkut kyllä tykkää kovastikin Gibraltarista. Näin tietenkin siitä vain pienen osa. Googlailin kyllä jälkikäteen kuvia, mutta en sen houkuttelempia löytänyt.


Giraltarille ajetaan kiitoradan poikki. Enpä ole ennen
kiitoradalla ajellutkaan.


























Mutta näyttelyputki on nyt avattu! Seuraava on suunnitelmissa ja huomenna pitäisi ilmoittauminen jo hoitaa. Suuntana Malaga!


2 kommenttia:

  1. Siitä se ura urkenee! Koirat saa hyvää harjoitusta ja tottuvat näyttelypuuhaan. Onnea matkaan Malagaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Malaga on kuukauden päästä eli onneksi hyvää aikaa harjoitella :-)

      Poista