keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Jos ahneella on p..kainen loppu, mitä on laiskalla

Niin, olen opiskellut ylempää AMK tutkintoa töiden ohella kaksi vuotta ja risat. Opiskelu johti aikoinaan opintovapaaseen, minkä siivillä päädyin Espanjaan. Opintovapaan aikana kirjoitin 70-sivuisen lopputyön ja suoritin loput pakkolliset kurssit ja yhden vapaaehtoisen. Opintovapaan piti loppua vasta elokuun loppuun, mutta onnistuin saamaan töitä Espanjassa huhtikuussa, joten se ihana aika päättyi siihen. Jäljelle jäi kaksi viimeistä vapaaehtoista kurssia.

Onneksi ne saa suoritettua lukemalla kirjoja ja kirjoittamalla esseitä.

Mutta mitä tapahtuu, jos laiskottelee pari kuukautta.

Yhtäkkiä tajuaa, että opiskeluoikeus loppuu tähän lukukauteen. Viimeinen kurssin palautus on 15.12. mennessä. Se on yksi iso KÄÄÄÄK!

Ihan kuin tässä ei olisi pari muutakin muuttujaa, mitkä pitäisi saada hoidettua samalla aikataululla. Tai no hieman ehkä jopa nopeammalla.

Tässä näin syyskuun lopussa on  vielä kolme kirjaa kahlaamatta ja kolme esseetä kirjoittamatta. Eli mielestäni laiskalla on ihan yhtä paskainen loppu kuin ahneella.

Näillä mennään...

4 kommenttia:

  1. Huh huh! Tsemppiä!

    Uskon, että pahinta on vaan saada homma alkuun. Sitten opiskelu ja tehtävien teko alkaa rullata omalla painollaan, kunhan vaan muistaa pitää tahtia yllä. Jos taas pitää pidemmän tauon, on aloittamisen tuska taas edessä. Ja yksi kirja ja yksi essee per kuukausi ei kuulosta enää niin pahalta urakalta...

    Ajattele niinpäin, että enää vähän aikaa ja tämäkin homma on ohi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on aikaakin, mutta vielä joutuu sen tsempin hakemaan. Äh, homma pois vaan alta pian!

      Poista
  2. Vaatii hihojen ylös käärimistä, tsemppiä! :)

    VastaaPoista