tiistai 23. kesäkuuta 2015

Työmatka Aurinkorannalla

Teinpä sitten kuvakertomuksen työmatkastani Aurinkorannikolla. Työmatka kestaa alla puoli tuntia. Vähemmän kuin Suomessa aikoihin. Hienoja maisemia saa katsella ja viela en ainakaan ole parin kuukauden jälkeen turtunut maisemiin. Ehkä sekin käy jossain vaiheessa.

Hyppää kyytiin!
Ensin ulos parkkihallista, kohti valoa!


Kurvailua kapealla parkkihallitiellä, takana 90-asteinen käännös.

Rauhallinen alkumatka kohti merta.

Kurvailua kohti moottoritietä.

Tässä kohden voisi valita maksullisen tien. 10-minuutin matka maksaa
vuodenajasta riippuen 2,5 - 8 eruoa. Tällä säästäisi matkasta 10 minuuttia
tai jopa alle. Ei ole maksun väärti. Joskus toki, kun oikea kiire.

Matka jatkuu edelleen kohti merta. Ei ole mitenkään huonot maisemat.

Saapuminen Calahondaan, aikaa mennyt noin 7 minuuttia kotoa.

Tästä moottoritielle (A7) ja 80-kympin alueelle stop-merkin takaa.

Ajoa kohti Marbellaa. Kyllä keskimmäisellä kaistalla. Tämä siksi, että
muutkin pääsee stop-merkkien ja lyhyiden liittymiskaistojen avulla
mukaan menoon.

Liittyminen maksulliselle tielle. Moottoritiet kulkevat hetken yhdessä.













Oma liittymä, ajoa takana noin 20 minuuttia.

Liittyminen isoon liikenneympyrään. Hyvin mahtuu mukaan, kun
vähän malttaa odottaa. Ja vilkkua näytetään suomalaisittain
väärään suuntaan.

Tässä viimeisessä risteyksessä aina joku änkeää viereen vaikka kaistoja
vain yksi. Yleensä haluavat vasemmalle ja minä oikealle. Vielä
en ole hoksannut tätä logiikkaa, ehkä joku päivä. Tarkkana saa olla!

Espanjalainen huippu pysäköinti. Pysähtymiskielto alueelle tietenkin.

Mun yleisin parkkeeraustie. Päässä kääntöpaikka.

Siinä reilun kuukauden kulkupeliä toiminut pikku Lancia, kiva kapistus.

Ja sitten toimistolla perillä. Meillä yksi yläkerran siipi käytössä, muut
sisustus-, sijoitus ja ravintola-aiheisia yrityksiä.

4 kommenttia:

  1. Hóla!

    Hyvin sompailet siellä costan liikenteessä = )

    Itse kuljen Kirkkonummelta tänne Bulevardille ja merimaisemat Länsiväylällä ilahduttavat varsinkin näin joutsenten poikueaikaan = )

    Kesämieltä sinne "paratiisin alkulähteille" ( näin tutkimus on näyttänyt)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Ajaminen näin heinäkuuaaumuisin on vielä helpottanut, kun koulut ovat täälläkin päättyneet. Lapsia vievät äidit isoilla maastureilla ovat poistuneet teiltä. Kesämieltä myös sinne!

      Poista
  2. Koirakesän paras uutinen: "Fuengirolassa on päätetty uhmata Andalusian maakuntahallituksen kieltoa, jonka mukaan koiria ei saa päästää rannalle kesäkuukausina.

    Fuengirolan pormestari Ana Mula on ilmoittanut, että toistaiseksi kaupungissa ei aiota sulkea Fuengirolan ja Mijasin välimaastossa sijaitsevaa koirarantaa. " Kesämieltä! Ensi kuussa pääsen katsomaan miten asuntomme on pärjännyt Faron kylässä = )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koiraranta on huippu! Maissikin pitäisi sinne viedä tutustumaan. Se pääsi vähän merenaaltoihin Tarifalla, mutta aallot olivat siellä vähän liian jännittäviä pikkukoiralle.

      Poista