perjantai 29. toukokuuta 2015

Tyyppi nimeltä Maissi

Aika juoksee, kun on kivaa! Ja varoitus, postaus sisältää paljon vaarallisia pentukuvia ;-)

Täällä on vietetty viikko vauvaelämää ehkä maailman ihanimman pennun kanssa. Kaikki sujunut tähän asti todella hyvin. Täytyy toivoa, että elämä jatkuu samaan malliin. 


Hola! Me llamo Maissi.

























Vilja ja Maissi ovat parhaita kavereita jo nyt. Leikkivät hyvin yhteen ja nukkuvat vierekkäin. Vilja välillä pelastaa mut, kun riiviö riekkuu.

Hurjat iltaleikit

Ulkopainit
























Good night, sleep tight!












































Ulkona käydään hihnassa ja opetellaan kävelemään siinä. Meidän piha on aidattu, joten siinä voi olla vapaana. Kiitos siitä myös ihanille naapureille. Kun Maissi tuli, seuraavana päivänä aamulla yksi naapuri juoksi ulos, kun näki meidät. Toinen ilmestyi ovelle heti, kun tulin kotiin. Yksi päivä oli Maissille ilmestynyt lahja ovelle, kun olin pois kotoa. Pihallamme on myös puutarha, missä nämä voivat oleilla vapaana. Kunhan tarpeet käydään tekemässä muualle.

Lahja naapurilta, tai heidän koiraltaan :-)

























Hieman turhan vauhdikasta kameralle. Puhelimelle.

























Ja sehän onkin hassua. Yhdeksänviikkoinen pentu pissii 80 prosenttisesti sanomalehdelle ja kakkaa 100 prosenttisesti ulos. Ihan käsittämätöntä.

Illalla riekutaan, kun alkaa väsyttää, mutta kun makuuhuoneesta sammuu valo, sammuu myös pentu. Ja on hiljaa aamu seitsemään asti. Silloin alkaa aurinko nousta ja linnut herää. Ja Maissi herää.

Ruoka maistuu hienosti ja ensimmäisen päivän jälleen ei enää ole yritetty Vilja kupille. Nyt Maissi jo ymmärtää istua, kun saa ruokaa. Odottaminen vielä hakusessa. Mutta käsittämätön oppimiskyky. Osaa jo niemensä ja tulee luokse käskystä. Miten se on edes mahdollista! Ihana otus <3

Muita koiria ei vielä ole tavattu. Maissilla on jo kahdet parvorokotukset ja seuraava on viikon päästä. Alussa siis ollaan varovaisia. Madotuksia on tehty jo useat, mutta muita loishäätöjä ei vielä ole. Saan viikon päässä myös loishäätösuunnitelman. Huomenna tavataan sitten Jeppe ja Frida kaveri. Ensimmäiset koirakaverit Vilja jälkeen. Tänään tosin käytiin moikkaamassa heppakaveria. Itsellä kasvaa hauis, kun en anna Maissin vielä kävellä niin kauas, varsinkaan niin jyrkkiä mäkiä. Pikkuhiljaa lisätään kävelyäkin. Mutta tuo on vielä vauva.

Pusu hepalle <3 Española

























Ja asiasta kukkaruukkuun. Ei kuitenkaan hypäten ;-)

Blogi on päivittynyt vähän hitaanlaisesti. Ja sisältö kukkia ha koiria. Pian pääsen kirjoittamaan asioita, joita olisin halunnut jo kirjoittaa. Jännitystä siis ilmassa!

Vielä muutamia kuvia. Todella vaikeita kuvattia, kun paikalla ollaan 2 sekuntia. Sadasosaa.

Ensikohtaaminen

Näin suojaat asuntosi. Kaupasta löytyi kätevät haitariaidat. Tanja
ja Ainis, ne toimii! 

Tepsuttaja etupihalla



Söpöstelyä


























































































Ja perhepotretti :-D









6 kommenttia:

  1. Suloinen Maissi! Koiranpennut on kyllä niin parasta. Mahtavaa, että Vilja on ottanut pennun hyvin vastaan. Muistan kuinka meillä vanhempi olisi halunnut toivottaa taloon tulleen pennun takaisin sinne mistä oli tullutkin... Kultsut on onneksi mukavan sosiaalisia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, se on kyllä todella suloinen. Täälläkin ensimmäistä kertaa on sujunut näin hienosti. Maissi on kuuden kultaisennoutajan pentu, joka minulle tulee. Jollain kestänyt useita viikkoa hyväksyä tulokas. Tästä vaan selkästi huomaa, miten VIlja on kaivannut kaveria. Kun Vilja tuli, oli koiria yhteensä kolme eli on tottunut laumaan. Ja pennuista on se aina tykännyt kovasti.

      Poista
  2. Koirauutiset on aina bueno! Nauti tuosta "vauvavaiheesta":-)

    Minua kiinnostaisi lähellä sinua oleva hippodorum. Onko siellä raveja, laukkakisoja vai ratsukoita? No, nautin myös kukkakuvista ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa en ole ihan varma. Ainakin koko maaliskuun siellä oli sekä koulu- että estekisoja. Kenttä on todella iso, näyttäisi olevan raviradan tapainen kisakenttien ympäri. Laukkakenttää en tunnista, saattaa vaikka olla sellainenkin. Jotenkin uskon, että siellä tehdään kaikenlaisia heppahommia :-D

      Poista
  3. Kiva kuulla, että hyvin menee. Olisi niin ihanaa päästä näkemään livenä nuo kaksi leikkimässä! Sydän sulaa jo kuvista! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on ihania <3 Nytkin painivat tässä parvekkeella, kun itse juon aamukahvia.

      Poista