keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Jardin de Botanico La Conception

Eräänä perjantaina kun äitini oli täällä oli tarkoitus lähteä ystäväni Sirpan kanssa road tripille. Ensimmäinen kohde oli mietitty Jardin de Botanico Malagassa. Olin nähnyt sieltä kuvia ja kuullut, että on näkemisen arvoinen puutarha. Koiratkin olisivat olleet tervetulleita, mutta Vilja jäi ystävälle hoitoon, kun luvassa oli lämmin päivä.

Puutarhalta oli tarkoitus jatkaa ja kierää Montes de Malaga. Haaveena oli vaan löytää kivoja pikkukyliä. Ja juustoa Montes de Malaga alueelta. Olin kuullut ruokakursseilla, että siellä tehdään todella hyvää juustoa!

Päädyimme siis puutarhaan, johon google maps hienosti opasti. Parkkipaikkoja ei ollut liikaa, mutta olimme niin ajoissa eikä päivä muutenkaan ollut lainkaan ruuhkainen. En tiedä sitten ruuhka-aikaan, kaduille ehkä mahtuu.

Tässä sitten kuvashowta alueelta.

Portista sisään puutarhaan. Sisäänpääsy 5,20 € ja eläkeläisäiti 3,10 €.


Maalattu kaakelikartta alueesta.

Upeasti tien päälle kaareutuvat suuret puut.


Museoaluetta. Sisälle tuohon ei päässyt.

Punaisia kukkia, ei ollut ihan vielä paras kukkakausi. Ehkä nyt
toukokuussa olisikin.

Palmukuja. Olikohan niin, että maailmassa on 2000
palmulajia. Kaikki eivät siis kookospalmuja.

Punainen kukkapuu. Hortonomien unelmapaikka!



Maiden omalla alueella. Moni maa oli saanut oman
paikan ja siinä kasvoi siltä kotoisin olevia kasveja.

Casa Palacio sisältä. Yhdessä huoneessa oli museo,
mutta ei ollut tuolloin auki.

Casa Palacio ulkoa, hienossa kunnossa.


Opastaulut oli kaikki kaakelimaalauksia.

Ihana katos, missä kukat olivat valitettavasti juuri kukkineet. Sinisiä
isoja kukkia olisi ollut täynnä.

Valtavan korkeita puita, joista ei kuvassa tietenkään saa käsitystä.

Kaktusalue. Ihania kun kukkiavat juuri!

Käsittömätöntä, miten kukat osaavat tehdä tuon ympyrän. Ihan
kuin joku olisi ne siihen laittanut. Joku ihminen.

Hattivattikaktukset.

Pieni huvimaja korsiteltuna liinoilla. Ja nuorella parilla.

Upeat maisemat kohti Montes de Malagaa. Niin vihreää vielä!

Upea lila kukkaseinämä.

Matja jatkui.

























Tästä sitte starttasimme kohti Montes de Malagaa ja tarkoituksena oli löytää kylä, mistä saa lounasta. Siitä sitten seuraavassa.

2 kommenttia:

  1. Tämän lisään ehdottamasti vierailulistaani! ;-);-);-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti! Täytyy itsekin käydä joskus toisena vuodenaikana, että näkee sen erilaisena. Malagassa on lähellä härkätaisteluareenaa ihana ruusupuisto, joka oli menneenä viikonloppuna loistossaan. Laitan siitä vielä kuvia kunhan taas saan kuvat siirrettyä koneelle!

      Poista