tiistai 12. toukokuuta 2015

Hätä hätä hätävilkut

Hätävilkut on täällä Espanjassa hyvin käytettyjä. Taitaa olla enemmän käytettyjä kuin tavalliset vilkut. Niitä ei pahemmin harrasteta.

Autoja näkee parkissa keskellä tietä tai kielletyillä paikoilla hätävilkut päällä. Siinä niiden tehtävänä tietenkin on kertoa, että kuski ei ole kauaa pois.

Mutta oikeasti ne on hemmetin käytännölliset liikenteessä. Kun ajaa ruuhkaisella nelikaistaisella 8-kympin tiellä ja siihen liitytään liittymistä, jossa ei ole liityntäkaistoja, saattaa liikenne välillä lähes pysähtyä yllättäen. Tai sitten tiellä on yhtäkkiä pyörä, joka kuljettaa jotain leveää tarakalla. Kaistaa pyörälle ei ole, joten se pitää ohittaa toista kaistaa apuna käyttäen. Eli liikenne lähes pysähtyy taas yllättäen.

Täällä on jarrun kanssa saman aikaisesti tapana pistää hätävilkut päälle. Toimii todella hyvin. Jarruvalojahan näkee liikenteessä koko ajan eli aivot ei enää rekisteröi helposti, mitä jarruvalo tarkoittaa: hieman hiljentämistä vai paniikkipysäytystä. Mutta kun samalla syttyy hätävilkut tajuaa heti, että jarrutus on tiukka. Omakin käsi hakeutuu välittömästi jo hätävilkulle.

Kätevää! Tästä olisi hyötyä Suomessakin, kun liukkaat kelit taas yllättävät syksyllä.

Kuvaa ei ole, eipä oikein jarrun ja hätävilkun lisäksi ehdi enää puhelinta kaivaa :-D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti