sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Äänipäivä

Taitaa olla vaalipäivä tänään Suomessa. Facebook on täynnä äänestetty-huudahduksia ja pullakahveja. Itselläni ei ole koskaan ollut minkäänlaisia tunteita kyseistä päivää kohden. Melkein joka kerta olen kuitenkin itseni uurnalle raahannut. Mutta lippua ei salossa eikä kahvia numeronpiirron kunniaksi ole juotu. Tavis päiväkahvi jäätelöllä kyllä :-)

Tällä kertaa olisi jäänyt väliin, kun asia tuntuu kaukaisemmalta. Äitini vierailu sattui kuitenkin ennakkoäänestysaikaan ja hän toi vaalilipun tullessaan eli uurnilla käytiin.

Äänestys tapahtui täällä ennakkoon. Googlaamalla löytyi helposti äänestysaikataulu ja paikka suurlähetystön sivuilta. Ennakkoäänestys oli hieman lyhyempi kuin Suomessa.

Äänestyspaikalla ensin henkkarin tarkastus. Olisi saanut äänestää ihan pelkällä passillakin. Sitten toiseen jonoon, josta sai äänestyslipun. Sitten numero äänestyslappuun ja kolmenteen jonoon. Kolmannessa jonossa sai pienen kirjekuoren, joka leimattiin ja suljettiin. Edessä vielä neljäs jono, jossa pieni kirjekuori suljettiin isompaan kirjekuoreen. Olisipa kätevää, jos joku tähän maailmanaikaan keksisi jo nettiäänestyksen.

Homma hoidettu siis niin kun käsittääkseni kuuliaisen kansalaisen kuuluu tehdä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti