maanantai 23. helmikuuta 2015

Koiranaapuri

Toisessa suunnassa on niin ihana heppanaapuri. Ja toisessa ihan kamala koiranaapuri. Tai koirassa ei välttämättä niin vikaa ole. Omistajissa enemmänkin.

Täällä tapaa kaikenlaista. Suomessa ihmiset noudattavat sääntöjä. Täällä niitä oikaistaa eikä aina välitetä. Ja eläimet on erilaisessa asemassa, mihin itse on tottunut. Tosin tilanne paranee, mutta hitaasti. Siitä kaikkien tietämä esimerkki espanjan kulkukoirista, joita suomalaisetkin yrittää pelastaa. Kyllähän kulkukoiria näkee, itse en onneksi vielä kovin moneen ole törmännyt. Kyllä sitä joutuu katsomaan vaan muualla, kaikkia ei voi pelastaa. Ja koko pelastustouhusta on monta mielipidettä.

Joka tapauksessa, koiria siis pidetään hyvin eri tavalla. Osa pitää perheenjäseninä, osa taas eläimenä, jonka voi jättää miten tahansa. Itselläni viereisessä talossa asuu koira päivät parvekkeella. Siellä se haukkuu suureen ääneet kaikki ohikulkevat. Aloittaa seitsemänjälkeen ja lopettaa ilta yhdeksän jälkeen. Vielä en ole kertaakaan nähnyt, että sitä vietäisiin ulos.

Siellä meille haukutaan, kun lenkille ollaan lähdössä.

























Juttelin kerran yläkerran naapureiden kanssa, joilla myös koira. He näkevät kyseiselle parvekkeelle. Parveke on täynnä ulostetta. Koira parka siis ulkoilee vain ja ainoastaan parvekkeella. Sellainen lyhytkarvainen paimenkoira. Iso otus siis. Reppana. Tosin ei taida paremmasta tietää. Suomessahan olisi jo ilmoittanut eläinsuojeluun. Täällä homma vaan ei toimi niin. Valitettavasti. Täytyy seurata tilannetta, miten homma etenee. Ovat asuneet tuossa nyt noin kolme viikkoa.

Ja valitettavasti tuo ei ole varmastikaan pahinta, mihin täällä tulen vielä törmäämään eläinten kanssa.

2 kommenttia:

  1. Eksyin blogiisi ja ahmin mielenkiinnolla kertomuksiasia sieltä auringosta. Harmi vain tosiaan, että Espanjassa eläinoikeusasiat ovat moneen maahan verrattuna aivan lapsen kengissä. Koirien ystävänä tuntuu aivan kamalta ajatus pelkästään parvekkeella elävästä koirasta, etenkin kun kyseessä on vielä aktiivinen paimenkoira.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hola Elina, todellakin ikävää katsoa ja vielä tiedostaen, että tuo ei ole pahin tapaus, mitä täällä on. Eikä vaikutusmahdollisuuksia ole. Onneksi taloudellinen tilanne paranee ja ihmisillä noin yleisesti ottaen on taas varaa hoitaa eläimiä. Siitä se myös usein on täällä kiinni. Ja onneksi on eläimiä, joita hoidetaan tosi hyvin, kuten naapurin polle :-) Ja eläinlääkäreitä löytyy joka nurkalta. Mukavaa kevään odotusta!

      Poista